Buchenwald

Jippijaijee, viimein kotona ja en tiedä voiko ihminen tän onnellisempi olla! Netti toimii (kuulemma ei toiminu koko viime viikolla mutta tästä päivästä lähtien jälleen), veli on täällä 4 päivää kotona, sain Suomesta paketin ja ensimmäiset 15 minuuttia kun pääsin ovesta sisään oli pakko nauraa, kun oli niin hyviä juttuja kerrottavana.

Mutta tän postauksen varsinainen aihe on keskitysleiri, syyslomasta lisää myöhemmin.

Me lähdettiin matkaan klo 7.00 koululta bussillinen täynnä ranskalaisia ja tällä kertaa myös saksalaisia. Matka kesti neljä tuntia, saksalaiset nukkui ja ranskalaiset melusi.

Buchenwaldin keskitysleiri oli yksi isoimmista, yhteensä 250 000 ihmistä sisältänyt, joista yli 56 000 kuolleita. Buchenwald on Itä-Saksassa Weimarin kaupungin lähellä. Leiri oli lähinnä työleiri ja siellä myös koulutettiin natseja. Leirin vapauduttua Weimarin asukkaat pakotettiin vierailemaan siellä, koska amerikkalaiset ei uskonu, että ne pystyi asumaan niin lähellä keskitysleiriä tietämättä sen olemassaolosta. Lisätietoa voitte lukea Wikipediasta. Aluksi istuttiin kaikki yhdessä isossa huoneessa, jossain Jugendzentrumissa (nuorisokeskuksessa) ja kaikkien piti kertoa, että mitä odotti siltä päivältä ja oliko ensimmäistä kertaa keskitysleirillä. Sen jälkeen jokaisen piti valita yksi valokuva kasasta, ja kertoa että miksi valitsi juuri sen kuvan liittyväksi keskitysleiriin. Sen jälkeen käytiin katsomassa puoli tuntia kestävä elokuva, jossa keskitysleirillä olleet ihmiset kertoi kokemuksistaan ja kerrottiin leiristä ylipäänsä.

Lopulta päästiin itse asiaan, eli kiertämään sitä leiriä. Koko kierros oli tosin ranskaksi, mutta aina välissä lyhyt yhteenveto saksaksi. Sinä päivänä oli myös kylmä (Kuka ei tajunnut pakata hanskoja mukaan Saksaan lähtiessä?) ja satoi, joten ei ollut kovin nautinnollinen kierros. Saatte kuvat seuraavaks:

Ruskea rakennus, josta nousee piippu, on krematorio. Aluksi Buchenwald käytti Weimarin kaupungin krematoriota, mutta jossain vaiheessa kuolleita oli niin paljon, ettei se enää riittänyt ja Buchenwaldiin rakennettiin oma.

Auschwitzin "Arbeit macht frei" -tekstiin verrattavissa oleva teksti. (Jedem das Seine = Jokaiselle ansionsa mukaan)

Muistolaatta, joka on lämmitetty +37 asteeseen, eli on ruumiinlämpöinen. Kyltissä luki kaikki kansalaisuudet, joita Buchenwaldissa oli pidetty vankeina, sisältäen "Finnen" eli suomalaiset.

Uurnia krematoriossa

Polttouunit

Oon aina halunnu päästä käymään keskitysleirillä siitä lähtien kun luin Anne Frankin päiväkirjan ja olin oikeesti ilonen tosta mahdollisuudesta päästä käymään tuolla. Lopuks kokoonnuttiin vielä yhteen ja koottiin ajatukset päivästä, ja aika monella oli samat mietteet, että olisi saanut enemmän irti, jos ei ois ollut kylmä ja satanut. Kokonaisuutena päivä oli kuitenkin opettava, hiljentävä ja sai miettimään vielä jälkeenkin päin. Auschwitz on varmaan ihan eri lailla vaikuttava, jokainen keskitysleiri on kuitenkin hieman erilainen, mutta kyllä Buchenwaldistakin sai paljon irti. 

Tää oli myös yks niitä päiviä, kun 9 tuntiin ei syödä kuin vähän leipää, ja sitten syödään bussissa maha täyteen kiinalaista ruokaa ja hariboja ja sipsejä kunnes ollaan liian täynnä. Terveellistä. Illalla matka jatkui Altstadt Treffiin (kahvila/baari/kokoontumishengailupaikka/jalkapallopelit näkyy!), koska oli ranskalaisten viimeinen ilta. Seuraan liittyi random yliopisto-opiskelijoita, ja oli hauska ilta. Seuraavan aamun espanjan tunti klo 7.45 ei ollut enää yhtä hauska, mutta kuinka usein täällä on ranskalaisia?

Seuraavien päivien aikana saatte varmasti lisää postauksia, mulla on vaan nyt niin kova into postata ja laittaa kaikki kuvat tänne. Tiedossa on uusi Berliinin reissu tiistaina ja +16 asteen lämpötilat tulossa, jes!

P.s. Se tunne on pelottava, kun puhuu ennemmin saksaa kuin suomea. Adinan kanssa puhuttiin taas vaihteeks ihme sekasotkua, skypessä äitin kanssa tuli sanat viiveellä mieleen. Välillä ei saa myöskään sanaa päähän millään kielellä, ja se on ehkä kaikkein hirvein tunne ikinä.