Perjantaina oltiin luistelemassa, ilman ranskalaisia tosin, hostveljen ja sen tyttöystävän sekä siskon kanssa. Vuokratuilla markettiluistimillakin pystyi hyppimään flippiä ja vaa'at ja nosturit onnistui. Pari pikkutyttöä ja 15-vuotiaiden poikien jengi tuli puhumaan mulle, ja kohta koko jää oli täynnä aloittelevia taitoluistelijoita. Oli ihan huippua! Tosin toinen luistin oli niin tylsä kun olla ja voi, ja ois joutunut maksamaan 5 euroa teroituksesta. Haloo, maksamaan siitä että ne terottaa niiden omat, vuokratut luistimet, jotka mä palautan niille takaisin tunnin päästä? Tuli kyllä ikävä omia Risportteja.
Lauantaina tuli se vaihe vastaan, kun oli vaan pakko nukkua. Piti nukkua yskää ja pääkipua ja pelkästään sitä väsymystä pois. En oo seitsemään viikkoon kieltäytynyt yhdestäkään kutsusta ja sen huomasi. Nykyään on se tilanne, että samaan aikaan pitäisi olla vähintään kahdessa paikassa, jonkun synttäreillä, ranskalaisten kanssa diskossa tai jossain ihan muualla. Vaihtareille sanotaan aina, että "Menkää rohkeasti mukaan, jos joku pyytää", mutta lauantaina kieltäydyin kaikista kutsuista ja nukuin 13 tuntia. Se tuli kyllä ihan tarpeeseen, vieläkin oon flunssassa, mutta nyt sen kanssa pärjää. En ollut tosin tajunnut sammuttaa kännykkääni, ja heräsin yöllä maailman huvittavimpaan kosintapuheluun, mutta sainpahan kunnon naurut. :)
Ranskalaisten kanssa on ollut kivaa, ollaan oltu pienimuotoisissa Hauspartyissa, kylpylässä, Berliinissä, katteltu leffaa ja vaan hengattu kaikki yhdessä iltasin jonkun luona. Meillä asuva ranskalainen ei puhu oikeestaan paljon muuta kun ranskaa, joten mä kommunikoin sen kanssa espanjaksi. Suomalainen ja ranskalainen Saksassa puhumassa espanjaa, käyhän se niinkin. Muutama ranskalaisista puhuu melko hyvää saksaa ja osa englantia, aina joku on kääntämässä. Hostsisko on ollut ratsastuskisoissa ja koulussa, niin oon hostannut aika paljon meidän ranskalaista täällä. Se tunne on huippu, kun osaa toimia arkipäivän tilanteissa: tietää missä on paras mäkkäri, miten ratikat kulkee, miten ulko-ovet avataan (wuhuu en oo ainoa, joka ei osannut aluksi avata ovia!) tai mistä löytyy pyyhkeitä ja laseja. Kaikki on pieniä asioita, mutta tekee tän olon niin kotoisaksi täällä.
Pakollinen Berliini-turistikuva
Berliinin reissusta kirjoitan tosiaan vielä myöhemmin, kun jaksan ladata kuvat koneelle. Niitä on taas niin paljon, että se tulee kestämään ikuisuuden. Eilen oli Autobahnalla sattunut onnettomuus, ja me tietenkin oltiin juuri siihen aikaan matkalla takaisin. Ei sitten muuta kun seistään Autobahnalla paikallamme jonossa yli kaksi tuntia. Lopulta kahden tunnin jälkeen meidät ohjataan ulos Autobahnalta, lisää jonotusta jossain puskassa, kunnes lopulta päästään takaisin Autobahnalle. Yhteensä yli viisi tuntia tauotta kuumassa bussissa istuminen lähes ilman juomista ja ilman syömistä huutavien/riehuvien ranskalaisten kanssa on ollut aina mun unelma. Siinä vaiheessa, kun ei ollut mitään muuta viihdykettä mukana kuin saksan kirja, josta tein kaikki kielioppitehtävät ja luin kaikki Lies Weiterit huvikseen alkoi iskeä epätoivo. No, olipahan jotain hyötyä, koska nyt on se kirja ainakin opiskeltu läpi. Saatiin myös tänään ensimmäinen ja toinen tunti vapaaksi, jotta voitiin nukkua, kun tultiin vasta klo 22 koululle. Ei valittamista! :)
Huomenna on vuorossa Buchenwald eli keskitysleiriretki, klo 7.00 lähdetään liikkeelle. Opastus on myös ranskaksi, tuun ymmärtämään niin paljon, tuurilla 10 sanaa espanjan avulla. Toivottavasti joku kääntää mulle.
Mun ainoa ongelma tällä hetkellä on, että Lumenen meikit loppuu enkä saa niitä lisää. (Annika jos luet tän, voit lahjoittaa mulle omasi, tiedän että sulla on sama sävykin!) Huomaa kuinka helppoa tää elämä täällä on. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti